Sokea kana haastoi minut (jo viime vuoden puolella - krhm, pahoittelut hitaudestani) etsimään helmi tuotannostani. Haasteen säännöt ovat:
1. Tämä haaste sai alkunsa Satakielen sanoin -blogista. Kerro kuka sinut haastoi.
2. Kirjaa ohjeet ja liitä tunnustuskuva blogiisi.
3. Valikoi kirjoituksiesi joukosta onnistunut teksti, josta olet syystäkin ylpeä. Teksti voi olla esimerkiksi runo, novelli tai katkelma romaanista.
4. Luonnehdi valitsemaasi tekstiä yleisluontoisesti. (haiku, eläinsatu, dialogi, maisemakuvaus jne.)
5. Listaa ainakin viisi tekijää, jotka tekevät tekstistä onnistuneen.
6. Lähetä haaste kommentin muodossa eteenpäin niin monelle kirjoittajaystävällesi kuin itse haluat.
---
Tehtävä ei ollut missään tapauksessa helppo, sillä vaikka päädyinkin julkaistuun haastatteluun, pyörittelin mielessäni monia muitakin tekstinpätkiä lukioaikaisista aineista viimeviikkoisiin tekstiviesteihin. Valitsemani teksti (jota en ikävä kyllä voi kopioida tänne) on jäänyt monella tavalla mukavana mieleen. Paitsi että sain siitä kehuja, nautin sen tekemisestä kovasti. Ainakin ensijärkytyksen mentyä ohi. Haastattelin nimittäin ensimmäistä kertaa lapsia, tarkemmin sanottuna kolmea viidesluokkalaista tyttöä.
Työskentelin tuolloin julkaisussa, jonka tyypillisin artikkeli kertoi milloin kenenkin puku päällä ja kravatti kaulassa pönöttävän keski-ikäisen miehen näkemyksistä maailman menosta. Älkää ymmärtäkö väärin: ammatillisesti tulen yleensä mainiosti toimeen keski-ikäisten miesten kanssa. Oman alansa asiantuntijoina he ovat yleensä tottuneita puhujia, täsmällisiä lausumissaan sekä kaiken lisäksi kätevän ennalta-arvattavia.
Lasten kanssa sen sijaan olen käyttäytynyt aina kömplelösti. Ellei mukana olisi ollut leppoisaa valokuvaajaa - tuoretta isää ja huumorimiestä - olisi nauhuriin saattanut tallentua tunnin verran tuskastuneen toimittajan uteluita ja yksitavuisia vastauksia. Mutta toisin kävi. Pienen tutustumis- ja hihittelyvaiheen jälkeen jäätelöllä lahjotut haastateltavat olivat virkistävän avoimia ja puheliaita.
Valmis teksti oli onnistunut, koska:
1) Haastateltavat eivät juuri sensuroineet puheitaan, ja sain napsittua sitaatteihin runsaasti värikkäitä kommentteja.
2) Kirjoitin jutun aluksi kokonaan kirjakielellä, mutta päädyin lopulta käyttämään suorissa lainauksissa puhekieltä. Lopputulos elävöityi kummasti.
3) Dialogi kulki luontevasti ja sain käsiteltyä sovitut teemat vailla päälleliimaamisen makua.
4) Artikkelin tarkoituksena oli herätellä kouluikäisten lasten vanhempia käsiteltävään asiaan liittyen (anteeksi salaperäisyyteni), ja onnistuin siinä sortumatta tarpeettomaan pelotteluun.
5) Juttu oli kuvituksineen raikas, mielenkiintoinen ja ajankohtainen.
Jaksoiko joku lukea tänne saakka? Loistavaa! Ensi kerralla voisin kuvailla albumillista valokuvia, joita en aio blogissani julkaista :-)
P.S. Olen kokenut kirjoitustauostani niin suurta syyllisyyttä, että näin jopa unta blogitapaamisesta, johon saavuin myöhässä. Etunenässä minua läksyttämässä oli tietenkin tämän Helmi-haasteen antaja. Tekstiluonnos unipostausta varten on jo olemassa!
Mukavaa viikonloppua,
Kitty
---
Tekstit
