Vasara ja nauloja

Että voikin olla hankalaa saada ostettua Helsingin keskustasta puolisen metriä tummaa puulevyä, sekä pala superlonia. Kun nämä löytyvät, odottelee toivelistalla vielä kaksi litraa metallikuulia.

Kevät on herättänyt minussa pienen askartelijan.

(Kuvan työkaluja myydään täällä.)

Aistien varassa I

Vanhemman kollegan kanssa tuli pari päivää sitten keskusteltua ns. kuudennesta aistista. Keskustelukumppanille oli sattunut mielenkiintoisia, vaikka kieltämättä tässä osastossa tavanomaisia asioita. Enneunia oli nähty ja vaiston ohjaamana vältytty varmalta kuolemalta. Allekirjoittanut osallistui keskusteluun kertomalla omia outoja sattumuksiaan uni- ja valvemaailman kohtauspisteestä. Keskusteluilmapiiri oli oudon latautunut. Paitsi että tarinat olivat jännittäviä, sitä koki vähän myös jakavansa asioita luottamuksella.

Olen monesti miettinyt selittämättömän mystisiä kokemuksiani ja yrittänyt mahduttaa niitä johonkin järjelliseen muottiin. Jos tieteellinen selitys oikeasti kiinnostaisi, sekä neurofysiologinen että psykoanalyyttinen tutkimus tarjoaisivat loputtomasti vaihtoehtoja ja lopulta "ihme" olisikin enää muutaman hermoimpulssin ja tiedostumattoman prosessin yhteenliittymä. Ja sellaisena aika tylsä.

Omakohtaisen kokemukseni perusteella naiset ovat usein parempia pitämään asioihin kunnioittavaa etäisyyttä. Enkä nyt tarkoita, että naiset olisivat mitenkään hömppiä tai epätieteellisiä. Mutta eikö joskus olekin viihdyttävää saada ihmetellä kummallisia ilmiöitä ilman, että joku ilonpilaaja haluaa selittää niistä jokaisen auki? Siitä huolimatta, että lähestulkoon kaikki on ihmiskunnassa jo aikaisemmin koettu, nimetty ja dokumentoitu.

P.S. Itse asiassa piti kirjoittaa ihan muista aisti-asioista, mutta jotenkin jumituin tähän. Ehkä niistä sitten ensi kerralla. Nyt pitää lähteä pulkka-ostoksille. Toivottavasti Kaivarissa on vielä sunnuntaina lunta!

Kuva täältä.

Laskiaisterveisin,
Kitty

Ja viidennenkin päivän hän lepäsi

Sairastuin flunssaan. Kurjan olon lisäksi flunssan huonoihin puoliin lukeutuu mökkihöperöitymisen riski. Mitä ihminen voi tehdä (paitsi tylsistyä), kun energia ei riitä edes lukemiseen, eikä suusta tule ääntä sen vertaa, että voisi soittaa lähipiirilleen ja kerjätä ansaittua sympatiaa? Mieskin on sopivasti matkoilla.

Piti kirjoittaa jotain humoristista tästä nenäliinasirkuksesta, mutta koko sairastuminen ottaa niin rankasti päähän, etten jaksa.

Terveempää helmikuun alkua teille,
Kitty