Päätin joskus, etten koskaan kommentoi blogissani kirjoitustaukoja. Olen alusta saakka antanut itselleni luvan kirjoitella tänne silloin, kun siltä tuntuu. Lukijakuntaakaan en ole osannut suuremmin toivoa, kun koko blogi tuli perustettua tavallaan vahingossa.
Kirjoittaminen on parhaimmillaan inspiroivaa ja ihanaa. Aiheitakin tietysti olisi, mutta olen laiskistunut prosessoimaan niitä kirjoittamisen vaatimalla tavalla. Olen muutenkin aina ollut se laiskimus, joka kääntää valuuttojen vaihtokurssit laskimella, ellei sitten luota matkakumppaninsa arvioon. Tai se, joka helposti lukee mieluummin valmiiksi pureskellun mielipiteen, eikä vaivaudu etsimään tietoa omatoimisesti. Poikkeustilanteita luonnollisesti on, mutta varsinkin henkisesti kuormittavina aikoina valitsen aina helpoimman vaihtoehdon. Kun kirjoittamisen arkipäiväinenkin pakko on väistynyt, olen päätynyt ikävään luomisen tuskaan paineiden kasvaessa eksponentiaalisesti.
Viime aikoina on tapahtunut paljon. Erosin, muutin omaan asuntoon, jatkoin opiskelua, lopetin päivätyöni ja löysin uuden miesystävän. Noin lyhykäisesti. Ja nyt sitten, pahimpaan mahdolliseen aikaan, sain työtarjouksen, joka vaatisi juuri edellä ongelmalliseksi mainitsemiani asioita - luovuutta, innostuneisuutta ja sujuvaa sanankäyttöä.
Koska satun tietämään, että blogini lukijoissa on myös tekstintuottamisen konkareita, rohkenenkin pyytää apua. Mitä tehdä, kun luovuus katoaa ja sen paikalle kapuaa synkistelevä Kirjoituspeikko? Kuinka kirjoittamisen ilo ja kyky herätellään jälleen henkiin?
Kuva täältä
Tekstit
