Turkmenistanin pentujen käsikirja

Aion tänään tehdä jotain, mitä arvostelijat ja kriitikot ovat kuulemma tehneet kautta aikojen: suositella elokuvaa, jota en ole nähnyt. Tai no, saattaa olla etteivät arvostelut aina mitään suosituksia ole olleet. Myös täystyrmäyksiä on saatettu kirjoittaa vailla omia kokemuksia. Niin elokuvista, teatteriesityksistä, kirjoista, konserteista ja ravintoloista.

Tämä elokuva on onnekseni napsinut palkintoja oikealta ja vasemmalta, joten oikeastaan tässä on kyse valistuneesta arvauksesta, eikä satunnaisesta suosituksesta. Elokuvan tv-oikeudet on myyty 20 maahan, joten ilmeisesti muitakin kiinnostaa, miksi muutamat suuryritykset ovat nostaneet markkinointiraamattujen rinnalle Ruhnaman. Ainakin ne jotka yrittävät saada jalansijaa Turkmenistanissa.

Edesmenneen presidentin Saparmurat Nijazovin kirjoittama teos edusti jonkinlaista kaikkien alojen käsikirjaa. Esimerkiksi ajokortista oli Nijazovin aikana turha haaveilla, jollei kirjaa oltu luettu. Kirjailija itse lupasi kansalleen että se joka lukee Ruhnaman kolme kertaa, muuttuu älykkäämmäksi ja pääsee esteettömästi taivaaseen. Taivaasta puheen ollen - Ruhnama on myös lähetetty avaruuteen. Onhan suurimmat viisaudet toki kohteliasta jakaa koko Linnunradan kesken.

No mutta se siitä, katsokaa itse lisää. Arto Halosen Pyhän kirjan varjo siis tänään TV2:lla klo 22.55 ja iltaunisille uusintana ensi sunnuntaina klo 16.50.

Oppimassa oppimatta

Istuin koko päivän eräällä kurssilla oppiakseni lisää melko monimutkaisesta aiheesta, johon olen jonkin verran perehtynyt ja jota välillä tarvitsen työssäni. Kurssi eteni niinkin nerokkaasti, että hyppäsimme kolmen tunnin Mikki Hiiri-alkeiden jälkeen suoraan perusprosessin ohi, jatkovaiheiden aivan helvetin hankalien (ja vain pitkän linjan ammattilaisten tarvitsemien) yksityiskohtien esittelyyn. Tilannetta voisi verrata siihen, että kansalaisopiston runojen kirjoituskurssilla opeteltaisiin ensin aakkoset ja alettaisiin sitten harjoitella kiitospuheen laatimista ruotsiksi siltä varalta, että sattuu joskus voittamaan Nobelin kirjallisuuden palkinnon.

Tuli jotenkin typerä olo ja yritin vilkuilla ympärilleni etsien muita epäuskoisia ilmeitä. Kaikki kuitenkin näyttivät kuuntelevan viisauksia keskittyneenä kuin BB-pissikset ohjeita siitä, miten varmimmin pääsee kuukauden sisällä Seiskan kanteen.

Kun päivän lopussa (!) tiedusteltiin kurssilaisten osaamistasoa, selvisi edelliseen syykin. Olin nimittäin ihka-ainoa, jolla oli koko hommasta minkäänlaisia perustietoja. Vaikka hukkaan mennyt päivä harmitti, ei käynyt kateeksi niitäkään, jotka olivat loppupäivän joutuneet teeskentelemään ymmärtävänsä osaamistasoonsa nähden mahdottomia asioita.

Päivitystauolta palanneessa Pölli tästä -blogissa oli aiheesta joskus hyvä kirjoitus. Siinä todistettiin jälleen muutaman esimerkin keinoin, kuinka lamauttava tyhmäksi leimautumisen pelko on, mutta kuinka paljon hyötyä fiksusti tyhmistä kysymyksistä on. Usein sitä kuitenkin mieluummin istuu hiljaa, kuin uskaltaa esittää kysymyksensä ääneen.

Samaan sorruin minäkin. Näin jälkikäteen ajatellen olisi voinut kysyä, että kuinka ihmeessä alkeis- ja ammattilaiskurssin materiaalit olivat päässeet yhtymään ja tuottamaan näin hassun jälkeläisen. Ehkä luennoitsijan jekku-ikäisen lapsen leikeissä?

P.S. Jos maanantaista alkaen nukkuu vain viiden ja puolen tunnin yöunia, miksi jalat tuntuvat sementtiin valetuilta jo torstaiaamuna? Eihän niin tapahtunut alle kolmekymppisenäkään.

Vanhojen uutiskuvien katsaus

McCain: "And you are..?"
Obama: "I'm 'that one'."

VS.

"Time for phase two of Operation Oopsie Daisy, I mean,
Operation Rescue."

Kuvat täältä.

Vaatteet tekevät naisen

Women usually love what they buy, yet hate two-thirds of what is in their closets.
– Mignon McLaughlin, The Neurotic's Notebook, 1960

Siivosin eilen vaatekaappini. Sellainen mielenhäiriö iskee yleensä noin kerran vuodessa ja ihan odottamatta. Olin jo käymässä nukkumaan, kun yhtäkkiä sängynpäällinen olikin täynnä vaatekaapin myllerrystilasta kiskottuja riepuja. (Tästä saa sellaisen käsityksen, että yllätyn itsekin omista tekemisistäni. Tarkemmin ajatellen se ei ole kovin kaukana totuudesta tällaisella tee ensin, ajattele sitten -tyyppisellä, impulsiivisella ihmisellä.)

Lajittelun jälkeen pääsin pohtimaan seuraavia asioita:

1) Mikäli laihdun viidestä kymmeneen kiloa, minulla on runsaasti uudenveroisia vaatteita käytettävänä. Näiden lisäksi myös huomattava määrä täysin käyttämättömiä vaatteita, koska kuulun niihin ihmisiin, jotka kuvittelevat motivoivansa itsensä laihtumaan ostamalla liian pieniä vaatteita. Tässäkin asiassa voi näköjään liiotella: mitä käyttöä minulla voi mahdollisesti olla kaksi vuotta sitten ostetuille housuille kokoa 32? Eikä kyseessä ole siis housujen tuumakoko vaan naistevaatekoko, joka itselläni on 38. Toivottavasti ei koskaan mitään.

2) Nelliina epäili hankkineensa osan vaatteistaan merkin vuoksi ja pohti pitäisikö niistä/ niitä lainkaan, ellei niskassa komeilisi lempivaatemerkki Dieselin logo. Minulla on muutama Sandin vaate, jotka epäilen takavuosina hankkineeni em. syystä. Mitä esimerkiksi teen kullan värisillä rypytetyillä housuilla, joiden lahkeet näyttävät siltä, että ne olisi viimeistelty hienovaraisesti moottorisahalla, ja jotka on suunniteltu ihmiselle, jolla on vyötäröä kapeampi lantio? En minäkään tiedä, mutta alennusmyynnistä ovat sellaisetkin lähteneet mukaan.

3) Lahjaksi saadut vaatteet ovat oma lukunsa. Äitini, ihana ja kultainen, muistaa minua lähes joka merkkipäivä jollakin vaatekappaleella. Yhtä marjapuuron väristä fleecea olen velvollisuudentunnosta käyttänyt kerran, muut lahjavaatteet olen survonut johonkin yläkaappien uumeniin. Ja syystä. Tiedättekö muuten, mitä sain kerran jo edesmenneeltä isotädiltäni Hilleviltä joululahjaksi? Uimasukat. Kyllä! Sellaiset valkoisenharmaat, nilkkapituiset, löperöt kumisukat, joita olisi kai kuulunut käyttää uimahallissa pöpöjen välttämiseksi. Käyttämättä jäivät nekin.

4) Jos joskus joudun päättämään yrityksemme liikelahjoista, en ainakaan ikinä keksisi lahjoittaa kenellekään logollamme varustettuja vaatekappaleita. Olen jostakin syystä säästänyt muiden yritysten logoilla tärveltyjä t- ja pikeepaitoja, joita olen erilaisissa yhteyksissä antanut itselleni lahjoittaa. Ei kai kukaan niitä halua kirppikselläkään ostaa, eikä käyttämättömiä vaatteita viitsisi roskiinkaan heittää. Saman sarjan lippiksiä ja pipojakin olisi, jos joku huolisi. Päähineistä tuli mieleen, että näin eilen keski-ikäisellä naisihmisellä mustan pipon jossa oli teksti "Minulla on maailman paras hevonen". En usko, että käyttäisin sellaistakaan, eikä ainoa syy ole esitetyn väitteen paikkansapitämättömyys.

5) Minulla on hassu tapa ostaa vaatteita korvaamaan ostoshetkellä päälläni olevia vaatteita. Jos esimerkiksi huomaan töissä, että ylläni oleva hame ei sovikaan muuhun asuun, saatan lounasaikaan käydä ostamassa uuden jonka puen saman tien päälle. Joskus jopa niin, että ostan lähes identtisen tuotteen jo omistamani kanssa. Tätä on vaikeaa perustella muuten, kuin että vaatteet on ainakin ostettu tarpeeseen (vaikkakin hetkelliseen).

Täältä tähän.

Hyvin suunniteltu ja osittain tehty

Olin aamupäivän muualla kokouksessa ja aikaa kului suunniteltua kauemmin. Koska muutakin hommaa ns. on, tein ratikkamatkalla toimintasuunnitelman loppupäivän varalle.

Tältä se näytti (päässäni):

1) Hae matkan varrelta kaupasta valmiskeitto
2) Lämmitä keitto töissä mikrossa
3) Nauti ateria raejuuston kanssa
4) Jatka vartin päästä ravittuna ja virkeänä töitä
5) Tunne itsesi hyväksi ihmiseksi (terveyden, tehokkuuden ja reippauden perikuvaksi)

Nyt paljon viisaampana voin päivittää listani näin:

1) Arvo kaupassa kymmenen keiton välillä viitisen minuuttia. Valitse lopulta yksi. Hae raejuusto. Mene kassalle. Jonota. Kaiva vuorollasi lompakkoa ja totea sen olevan erinomaisessa tallessa omalla työpöydälläsi. Selitä jotain epämääräistä tytölle kassalla. Siirry jonon sivuun. Kaivele taskujasi. Löydä satunnaisia kolikoita, joilla juuri saat keiton. Siis jos olisit valinnut sen halvemman. Ja jätät raejuuston pois. Palaa hyllylle.. jne.
2) Mene keittiöön. Huomaa, että vanhan ja luotettavan mikron tilalle on ilmestynyt uusi, jonka etupaneeliin on mahdutettu ällistyttävän paljon erilaisia nappuloita. Aseta aika ja odottele ruoan lämpenemistä. Avaa luukku ja polta kiljaisten sormesi kulhon reunassa. Totea, että kaikista maailman muista mikroista poiketen tämä ei suuntaa sähkömagneettista säteilyään ruoan vesimolekyyleihin vaan suoraan astiaan. Hyväksy tämä virallisena tieteellisenä selityksenä. Lusikoi keitto kylmänä siinä pelossa, että räjähdytät astian lisäkuumentamisella.
3) Syö "aterian" jälkeen kaksi Runebergin torttua.
4) Kärsi sokerimässäilyn aiheuttamasta vatsakivusta ja flegmaattisuuskohtauksesta. Kokeile aivojumiin lääkkeeksi surffausta iltapäivälehtien sivuilla. Totea idea huonoksi.
5) Tunne itsesi ääliöksi. Bloggaa asiasta.

Ensimmäinen luku, jossa Kitty aloittaa blogin

Kun kerran pääsin vauhtiin, niin lisätään saman tien eri blogeissa pyörinyt meemi, johon itsekin Katan ystävällisestä pyynnöstä osallistuin.

Tässä siis kuuden randomin verran Kittyä:

1) Aloitetaan bloggaamisesta/ bloggaamattomuudesta. Blogin pitäminen on tietysti käynyt mielessä, mutta. Niin. Omalla nimelläni en halua kirjoittaa, ja riski että höläyttäisin jotain tunnistettavaa on suuri. Blogeja kun luetaan myös tuttavapiirissäni. En kuitenkaan osaisi olla kauniisti oikeaa mieltä kaikista asioista, enkä peitellä huonoja puoliani tai mokailujani - nehän ne hauskimpia ovat, mutta naureskelen niille mieluiten valikoidulla porukalla. Jätetään ajatus kuitenkin hautumaan.

2) Minulla on aina ollut todella huono kasvomuisti. Joudun aina silloin tällöin noloihin tilanteisiin, kun en tunnista ihmisiä. Ikävintä asiassa on se, että moikkaamattomuus tulkitaan monesti koppavuudeksi tai epäkohteliaisuudeksi. Pitkäaikaiset ystäväni, perheenjäseneni ja sellaiset tietysti tunnistan vaikka laput silmillä kolmessa promillessa, mutta muiden kanssa olen aina vähän epävarma. "Onkohan toi se tyyppi, jonka kanssa juttelin viikko sitten siellä ja siellä?" "Onko toi ratikkapysäkillä seisoskeleva nainen mun melko uusi työkaveri, joka istuu eri kerroksessa, mutta jonka ohi kävelen melkein joka päivä, hmm?" Ja useimmiten kellot eivät soi lainkaan.

3) Omistan ainakin parikymmentä mustaa neuletta, poolokauluksella ja ilman. Niitä voi yhdistää mihin vaan, farkkuihin, hameeseen ja saappaisiin ja kaikkiin muihinkin alaosan vaatekappaleisiin. Vaikka kuinka satsaisi laatuun (enkä aina edes satsaa), ne menevät harmillisen nopeasti nyppyläisiksi. Sitä varten nukanpoistaja surisee kotona ahkerasti. Surrur, ja taas on siistiä. Mustia vaatteita varten minulla on myös kunnioitettava valikoima erilaisia tarraharjoja sekä eteiskaapissa, että työpöydän laatikossa.

4) Olen selkeästi koiraihminen (vaikkei minulla nyt lemmikkejä olekaan), mutta joskus pienenä (eikä ollut koiraa vielä silloinkaan) sain luokkakaveriltani jonkinlaisia kotiloita, joita suunnittelin kasvattavani kultakalamaljassa. Pohjalle olin hankkinut pestyä soraa, josta harmaat limanuljaskat tuskin erottuivat. Noin viikon kuluttua olin täysin kypsynyt otuksiin ja päätin 11-vuotiaan viisaudella hulauttaa koko moskan wc-pöntön kautta autuaammille metsästysmaille. Kaivoin sitä soraa kumihanskoilla pytyn pohjalta vielä tunteja myöhemmin isäni valvovan ja paheksuvan silmän (omistaa kaksi) alla.

5) Teen kovasti työtä ollakseni parempi kuuntelija. Puhuminen vaan on niin kamalan kivaa. Paras keskustelukumppani onkin sellainen, joka ei päällepuhumisesta närkästy vaan tekee vapautuneesti itse samaa. Eikö sitäpaitsi olekin paljon tehokkaampaa keskustelua, kun sanoja on yhtaikaa ilmassa enemmänkin? :-)

6) Selitän asiat useimmiten liian monisanaisesti.

-------

Ykköskohtaan viitaten voi näin postuumisti todeta , että olen melkoinen hautomakone. Alunperin Katan kommenttilaatikkoon raapustetusta kirjoituksesta blogin perustamiseen meni kokonaista neljä tuntia. Hah!

Niin ja:

1. Link to the person who tagged you. / Linkitä henkilö joka haastoi sinut.
2. Post the rules on your blog. / Kirjoita säännöt blogiisi.
3. Write six random things about yourself. / Kirjoita kuusi sattumanvaraista asiaa itsestäsi.
4. Tag six people at the end of your post and link to them. / Haasta kuusi henkilöä postauksesi lopussa ja linkitä heidät.
5. Let each person know they have been tagged and leave a comment on their blog. / Kerro kaikille haastamillesi henkilöille haasteesta ja jätä heille viesti heidän blogeihinsa.
6. Let the tagger know when your entry is up. / Ilmoita haastajallesi, kun olet vastannut haasteesee

Heitän haasteen seuraaville henkilöille, jotka eivät ainakaan pikaisen tarkistuksen perusteella ole siihen vielä vastanneet:

LoveLotta
Minun Afrikkani
Sokea kana
Kirjailijan häiriöklinikka
Minun Moskova
Dallas Pullaa

Tiedotustoimisto KF ilmoittaa:

Aloitin blogin. Sisältöä luvassa Sitten Joskus (tm).