torstai 22. tammikuuta 2009

Oppimassa oppimatta


Istuin koko päivän eräällä kurssilla oppiakseni lisää melko monimutkaisesta aiheesta, johon olen jonkin verran perehtynyt ja jota välillä tarvitsen työssäni. Kurssi eteni niinkin nerokkaasti, että hyppäsimme kolmen tunnin Mikki Hiiri-alkeiden jälkeen suoraan perusprosessin ohi, jatkovaiheiden aivan helvetin hankalien (ja vain pitkän linjan ammattilaisten tarvitsemien) yksityiskohtien esittelyyn. Tilannetta voisi verrata siihen, että kansalaisopiston runojen kirjoituskurssilla opeteltaisiin ensin aakkoset ja alettaisiin sitten harjoitella kiitospuheen laatimista ruotsiksi siltä varalta, että sattuu joskus voittamaan Nobelin kirjallisuuden palkinnon.

Tuli jotenkin typerä olo ja yritin vilkuilla ympärilleni etsien muita epäuskoisia ilmeitä. Kaikki kuitenkin näyttivät kuuntelevan viisauksia keskittyneenä kuin BB-pissikset ohjeita siitä, miten varmimmin pääsee kuukauden sisällä Seiskan kanteen.

Kun päivän lopussa (!) tiedusteltiin kurssilaisten osaamistasoa, selvisi edelliseen syykin. Olin nimittäin ihka-ainoa, jolla oli koko hommasta minkäänlaisia perustietoja. Vaikka hukkaan mennyt päivä harmitti, ei käynyt kateeksi niitäkään, jotka olivat loppupäivän joutuneet teeskentelemään ymmärtävänsä osaamistasoonsa nähden mahdottomia asioita.

Päivitystauolta palanneessa Pölli tästä -blogissa oli aiheesta joskus hyvä kirjoitus. Siinä todistettiin jälleen muutaman esimerkin keinoin, kuinka lamauttava tyhmäksi leimautumisen pelko on, mutta kuinka paljon hyötyä fiksusti tyhmistä kysymyksistä on. Usein sitä kuitenkin mieluummin istuu hiljaa, kuin uskaltaa esittää kysymyksensä ääneen.

Samaan sorruin minäkin. Näin jälkikäteen ajatellen olisi voinut kysyä, että kuinka ihmeessä alkeis- ja ammattilaiskurssin materiaalit olivat päässeet yhtymään ja tuottamaan näin hassun jälkeläisen. Ehkä luennoitsijan jekku-ikäisen lapsen leikeissä?

P.S. Jos maanantaista alkaen nukkuu vain viiden ja puolen tunnin yöunia, miksi jalat tuntuvat sementtiin valetuilta jo torstaiaamuna? Eihän niin tapahtunut alle kolmekymppisenäkään.

2 kommenttia:

  1. Vanhempana tyhmien kysymysten esittäminen käy helpommaksi - ehkä kokemus tekee mestarin.

    Olen muuten oppinut, että tyhmien kysymysten esittäjä saa kaikkein parhaimmat vastaukset. Kun se ei kerran tiedä mitään, parasta selittää ihan kaikki. Ja näin selviää paitsi se, mitä tiesi ei-tietävänsä, myös se, mitä ei tiennyt ei-tietävänsä.

    VastaaPoista
  2. Sokea kana: näin on. Yleensä sitä tyhmän kysymyksen esitettyään kiittelee itseään, kun hoksaa miten paljon asiasta olisi jäänyt sitä ilman kuulematta.

    VastaaPoista